maanantai 22. marraskuuta 2021

Muistojen laulut -konsertti 14.11.2021

 Valoa syksyn ja koronan tuomaan pimeyteen ja ankeuteen

Turvantalo on onnistunut houkuttelemaan nimekkäitä esiintyjiä vuosien kuluessa. Koronan tuoma ankeus helpottui pitkästä aikaa; valtakuntaa kiertänyt Muistojen laulut-konsertti, jonka piti olla jo keväällä 2021, saatiin Lammille 14.11.2021. Tapaus oli sekä, esiintyjille, että Turvantalolle tervetullut apu taloudellisestikin. Korkeatasoiset esiintyjät: Angelika Klas ja Hannu Lehtonen lauloivat, ja Seppo Hovi säesti ja johdatti juonnoillaan yleisön musiikin kultaisten vuosikymmenien lauluihin. 

Kuva: Angelika Klas

Oopperalaulajatar Angelika Klas (Angelika Klas-Fagerlund) on kapellimestari Eri Klasin tytär ja syntyperältään eestiläinen ja muuttanut kaksi ja puolivuotiaana Suomeen. Hänellä on takanaan musikkiopintoja Suomessa ja Tanskassa, on esiintynyt Kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla. Mainittakoon myös, että hän esiintynyt Lammilla jo useampia kertoja. 


Kuva: Hannu Lehtonen

Kalvolassa syntynyt Hannu Lehtonen on laulaja ja toinen suomalainen diplomi-saksofonisteista. Hän esiintynyt useiden sinfoniaorkestereiden solistina, sekä palkittu kevyen, että klassisen musiikin laulukilpailuissa. Hän on myös 1992 tangoprinssi. 








Kuva: Seppo Hovi

Seppo Hovi on pianisti, kapellimestari, televisiojuontaja ja musiikkineuvos. Hän toimi jo kaksitoistavuotiaana jouluaattona 1958 tv-kuuluttajana Teija Sopasen sijaisena. Opiskellut pianonsoittoa Sibeliusakatamian nuorisosastolla. Seppo Hovi on käynyt Helsingin opettajakorkeakoulun ja toiminut opettajana vuoteen 1987 saakka. Musiikineuvos 2012 sekä säestänyt oopperalaulajia (mm. Jaakko Ryhästä). Erään alan asiantuntijan mukaan hän on Suomen jazzpianisteista ylivertaisin.

Esitetty musiikki oli kevyttä klassisia (operetti-ym.) säveliä sekä, vuosien värittämiä kultaisia hittejä Seppo Hovin hienosti taustoittamina.


Angelika aloitti ohjelman Habaneralla Bizet’in Carmen-oopperasta, josta Leharin operetin jälkeen siirryttiin Violettaan La Traviata-oopperasta duettona Hannu Lehtosen kanssa.

Hannu Lehtosen osuus koostui laulusta ja saksofonin soitosta, Junnu Vainion tuotannosta Hopeiseen kuuhun.

Varsinainen ohjelma päättyi duettona esitettyyn Saaremmaan valssiin, ja ylimääräisenä kuultuun Agelikan ja Hannun esittämään Merikannon Onnelliset-duettoon.

Ohjelma edistyi luonnekkaasti Seppo Hovin virtuaalisella piano-ja hanurisäestyksellä. Saimme myös kuulla, että yleisö oli älykkäin hänen kohtaamistaan ja Turvantalon akustiikka on erinomainen. ja miljöö upea.

Yleisö ja esiintyjien välille syntyi läheinen ja avoin tunnelma.

Onnistuneen konsertin tunnelman loivat taustana toiminut talkooväki, kahvitus ja muu järjestely. Erityisesti Reima ja Marja Numminen, joitten aktiivinen toiminta loi uutta uskoa Turvantalon tulevaisuuteen lammilaisten yhteisenä kokoontumispaikkana.

Teksti: Kalle Sistola ja Ilpo Hakala

Kuva: Marja Numminen


 Syksyn Svengit -konsertti Turvalla 20.11.2022! Olipa sunnuntaina turvantalossa tavallista mukavampi juhlahetki.  Pitkän, meitä kaikkia rass...